On houkuttelevaa ajatella projektinhallintaa nykyaikaisena tieteenalana, mutta sen pääkäsitteiden juuret ovat 1800-luvun lopulla. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten moderniin johtamisteoriaan vaikutti yli vuosisadan ajan tieteellisten, sosiaalisten ja liiketoiminnallisten menetelmien arvo.
Tämän artikkelin sisältö
Yleiskatsaus
Modernissa muodossaan projektinhallinta alkoi juurtua vasta muutama vuosikymmen sitten. Yritykset ja muut organisaatiot alkoivat 1960-luvun alusta lähtien nähdä projektien ympärillä työskentelyn etuna. Tämä projektikeskeinen näkemys organisaatiosta kehittyi entisestään, kun organisaatiot alkoivat ymmärtää työntekijöidensä kriittisen tarpeen viestiä ja tehdä yhteistyötä integroiden samalla työnsä useille osastoille ja ammateille ja joissakin tapauksissa kokonaisille toimialoille.
Projektinhallinnan peruskäsitteitä edustaa nykyään projektin kolmio, joka on Harold Kerznerin suosima symboli hänen maamerkkityössään Project Management: A Systems Approach to Planning, Scheduling, and Controlling.
Alkuvuodet: 1800-luvun loppu
Voimme matkustaa vielä kauemmas, 1800-luvun jälkipuoliskolle, jolloin yritysmaailma oli muuttumassa yhä monimutkaisemmaksi, nähdäksemme, miten projektinhallinta kehittyi perusjohtamisen periaatteista. Suuret valtion hankkeet olivat sysäys tärkeiden päätösten tekemiselle, josta tuli projektinhallintamenetelmien perusta. Esimerkiksi Yhdysvallat ensimmäinen todella suuri valtion hanke oli mannertenvälinen rautatie, joka aloitti rakentamisen 1860-luvulla. Yhtäkkiä yritysjohtajat joutuivat kohtaamaan pelottavan tehtävän järjestää tuhansien työntekijöiden manuaalinen työ sekä ennennäkemättömän raaka-ainemäärän käsittely ja kokoaminen.
1900-luvun alku
Fredrik Taylor (1856–1915) aloitti yksityiskohtaiset työtutkimuksensa lähes vuosisadan vaihteessa. Hän sovelsi tieteellistä päättelyä toimiakseen osoittamalla, että työvoimaa voidaan analysoida ja parantaa keskittymällä sen perusosiin. Hän sovelsi ajatteluaan terästehtaiden tehtäviin, kuten hiekan lapiointiin sekä osien nostamiseen ja siirtämiseen. Sitä ennen ainoa tapa parantaa tuottavuutta oli vaatia työntekijöiltä kovempaa työtä ja pidempiä työtunteja. Taylor esitteli käsitteen työskennellä tehokkaammin sen sijaan, että työskentelisi kovemmin ja pidempään. Taylorin hautaan Philadelphiassa kaiverrettu kaiverrus on todiste hänen paikastaan johtamisen historiassa: "Tieteellisen johtamisen isä."
Taylorin työtoveri Henry Gantt (1861–1919) tutki hyvin yksityiskohtaisesti työntekojärjestystä. Hänen johtamistutkimuksensa keskittyivät laivaston laivanrakentamiseen ensimmäisen maailmansodan aikana. Hänen Gantt-kaavionsa, jossa on tehtäväpalkit ja välitavoite merkit, kuvaavat prosessin kaikkien tehtävien järjestyksen ja keston. Gantt-kaaviokaaviot osoittautuivat niin tehokkaaksi analyyttiseksi työkaluksi esimiehille, että ne pysyivät lähes muuttumattomina lähes sata vuotta. Vasta 1990-luvun alussa Microsoft Office Project lisäsi ensin näihin tehtäväpalkkeihin linkkirivejä, jotka kuvaavat tehtävien välisiä tarkempia riippuvuuksia.
Vuosien mittaan Microsoft Office Project pakkasi riveille vielä enemmän tietoa, kuten edistymisviiva perusaikataulua, varianssia ja rivejä, jotka kuvaavat tilan edistymistä tiettynä ajankohtana.
Tänään Henry Ganttin perintö muistetaan mitalilla, jonka American Society of Mechanical Engineers on antanut hänen nimissään.
Taylor, Gantt ja muut auttoivat tekemään projektinhallinnasta erillisen liiketoimintatoiminnon, joka vaatii opiskelua ja kuria. Toiseen maailmansotaan edeltävinä vuosikymmeninä markkinoinnin lähestymistavat, teollisuuspsykologia ja ihmissuhteet alkoivat saada otteen projektinhallinnan olennaisena osana.
1900-luvun puoliväli
Toisen maailmansodan aikana monimutkaiset hallitus- ja sotilashankkeet ja sodanaikaisen työvoiman kutistuminen vaativat uusia organisaatiorakenteita. Monimutkaiset verkkokaaviot, joita kutsutaan PERT-kaavioiksi ja kriittinen polku menetelmäksi, otettiin käyttöön, mikä antaa esimiehille enemmän hallintaa massiivisesti suunniteltuihin ja erittäin monimutkaisiin projekteihin (kuten sotilasasejärjestelmiin, joissa on valtava määrä tehtäviä, ja lukuisiin vuorovaikutuksiin monta kertaa).
Pian nämä tekniikat levisivät kaikenlaisille toimialoille, kun yritysjohtajat etsivät uusia johtamisstrategioita ja -työkaluja, joilla he voivat käsitellä kasvuaan nopeasti muuttuvassa ja kilpailukykyisessä maailmassa. 1960-luvun alussa yritykset alkoivat soveltaa yleisiä järjestelmäteorioita liiketoiminnan vuorovaikutukseen. Kirjassaan The Theory and Management of Systems, Richard Johnson, Fremont Kast ja James Rosenzweig kuvailivat, kuinka moderni yritys on kuin ihmisen organismi, jolla on luustojärjestelmä, lihasjärjestelmä, verenkiertojärjestelmä, hermosto ja niin edelleen.
Tänään
Tämä näkemys liiketoiminnasta ihmisen organismina tarkoittaa, että jotta yritys selviytyisi ja menestyisi, kaikkien sen toiminnallisten osien on työskenneltävä yhdessä kohti tiettyjä tavoitteita tai projekteja. Vuosikymmeniä 1960-luvulta lähtien tämä lähestymistapa projektinhallintaan alkoi juurtua sen nykyaikaisiin muotoihin. Vaikka useat liiketoimintamallit kehittyivät tänä aikana, niillä kaikilla oli yhteinen pohjarakenne: projektipäällikkö hallinnoi projektia, kokoaa tiimin ja varmistaa työnkulun integroinnin ja viestinnän vaakasuunnassa eri osastojen välillä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana projektinhallinta on kehittynyt edelleen. Kaksi merkittävää suuntausta on syntymässä:
-
Alhaalta ylöspäin -suunnittelu Tässä trendissä korostetaan yksinkertaisempia projektimalleja, lyhyempiä projektisyklejä, tehokasta yhteistyötä työryhmän jäsenten kesken, tiimin jäsenten voimakkaampaa osallistumista ja päätöksentekoa. Tämä suuntaus tunnetaan yleisesti nimellä joustava projektinhallinta, ja se sisältää useita tai niihin liittyviä menetelmiä, kuten Scrum, Crystal, Extreme Programming, Unified Process ja monet muut.
-
Ylhäältä alas -suunnittelu ja tarkistaminen Tälle trendille on ominaista yrityksen laajuinen päätöksenteko organisaation projektiportfoliosta sekä se, että tiedonlouhintateknologiat voivat tehdä salkusta tietoa läpinäkyvämmäksi.
